Valitse sivu

Omakuva N.Y.T. – taideperustainen kasvuryhmä

Omakuva N.Y.T. on monitaiteinen, voimavaralähtöinen ryhmäprosessi, jonka kautta voi tutkia omaa identiteettiä, elämäntarinaa ja ryhmässä toimimista. Mallia on kehitetty MiMi-projektin lukuisissa nuortenryhmissä, yhdessä nuorten sekä heidän parissaan työskentelevien taiteen, nuorisotyön, kasvatuksen ja mielenterveystyön ammattilaisten kanssa. Johtotähtenä kehittämistyölle on toiminut taide ja sen toimintalogiikat, nuoruus sekä ryhmäilmiöt. Malliin on sovellettu myös mentalisaatioteoriaan perustuvaa ajattelua (Fonagy ym. 1991).

Omakuva N.Y.T. taiteellisen kasvuryhmän prosessimallista on luotu Luonnoskirja, joka on vapaasti käytettävissä. Ryhmä on suunniteltu kymmenen kerran prosessiksi ja se toteutuu kerran viikossa kahden tunnin ajan. Omakuvaa on toteutettu myös intensiivisinä jaksoina. Ryhmään otetaan 10-12 nuorta aikuista. Ryhmää ohjaa taiteilija ja sotealan ammattilainen työparina. Omakuva N.Y.T. ryhmän työskentely perustuu mentalisaation ja reflektiivisen kyvyn vahvistamiseen. Työparille suositellaan mentorointia ryhmäprosessin aikana.

Lisätietoja Omakuva N.Y.T. -mallista löydät Omakuva N.Y.T. -ryhmämallin omalta sivulta.

Luonnoskirjan on tuottanut FinFami Uusimaa ry:n Space!-projekti.

Pin It on Pinterest

FinFami chat

Hei, FinFami-Chat löytyy FinFami ry:n verkkosivuilta. Klikkaamalla alla olevaa linkkiä, pääset sivulle, jossa voi avata chatin. Huomioithan, että chat on auki vain alla mainittuina aikoina.

Diskutera på svenska med en av FinFamis arbetstagare: måndagar 5.1., 2.2., 2.3., 30.3., 27.4., 25.5. kl. 11-14

Tule keskustelemaan työntekijän kanssa suomen kielellä: maanantaisin 12.1., 26.1., 9.2., 23.2., 9.3., 23.3., 20.4., 4.5., 18.5. klo 11-14

Tule keskustelemaan FinFamin vapaaehtoisen kanssa suomen kielellä: torstaisin 22.1., 5.2., 19.2., 2.4., 16.4., 30.4., 21.5. klo 17.30-19

Chat with us in English: Mondays 19.1., 16.2., 16.3., 13.4., 11.5. 11am-2pm

Chat FinFami ry:n verkkosivuilla